torstai 30. syyskuuta 2010

Tokon alkeiskurssi - arkitottelevaisuus 6/6

Viimeisestä kerrasta tuli aika seuraamispainoitteinen. Aivan aluksi oli joka kerralta tuttuun tapaan luoksepäästävyysharjoitus. Nyt Kajo jopa oli hyppimättä ja pomppimatta kun tungin sille käytännössä koko aja namia suuhun. Ehkä se tästä pikkuhiljaa oppii oikeasti tervehtimään hillitysti...
   Sitten oli ihan pelkkää seuraamista, minkä jälkeen muut tekivät seuraamisesta seisomaan jäämistä ja maahan menoa. Kajon kanssa yitin harjoitella, että Kajo istuisi seuraamisesta pysähdyttäessä. Tuloksia ei oikein tullut kun vieläpä astuin Kajon varpaille, eli loppuaika meni siihen, että vahvistin uudestaan lähelläpysymistä seuraamisessa.
   Teimme taas piirikontaktiharjoituksen ja pujottelun. Lopuksi tehtiin vähän maahanmenoa ja paikallaanoloa. Kajon paikallaanolosta löytyi se puute, että neiti nousee ylös ja kääntyy ympäri jos menen sen selän taakse. Siinä siis meille harjoiteltavaa.
   Kajo oli taas aika kuuliainen, vaikkakin keskittyminen lopahti aiemmin kuin edellisellä kerralla. Nyt pitää vaan toivoa, että päästään jatkoryhmään jatkamaan. Paikkoja on kuulemma rajoitetusti, eli varmaa se ei ole...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti