Agilityn alkeiskurssi 2/6 - Kontakteja

Tällä kertaa harjoiteltiin kontaktiesteitä. Kontakstiesteiden pointtina on, että koiran pitää koskettaa, edes yhdellä varpaalla, esteessä olevia kontaktipintoja. Kontaktipintojen koskettaminen on myös tärkeää esteen turvallisen suorittamisen kannalta. Kontaktiesteitä ei tule teettää alle vuotiaalla koiralla kokonaisuudessaan niiden rankkuuden vuoksi.

   Ensimmäisenä oli vuorossa puomi. Suvi sanoi todenneensa käytännössä "vedättämisen" oleva paras tapa saada bedlingtonit oppimaan esteet. Koira siis houkutellaan ojaavassa kädessä olevan namin kanssa esteen yli. Kajoa jännitti aluksi aika paljon ja se ei olisi ihan ensin halunnut lähteä ollenkaan kiipeämään. Pienen huokuttelun avulla Kajo kuitenkin lähti lopulta liikkeelle ja suoritti puomin hienosti, tosin rynni hieman viimeiset askeleet (mitkä pitäisi olla erityisen hitaita juuri kontaktin takia). Suoritimme puomin kahdesti molemmilta ohjauspuolilta ja viimeisellä kerralla Kajo eteni jo aika hyvällä vauhdilla; sen itseluottamus kasvoi todella nopeasti. Yksi lähtö puomille epäonnistui kun Kajo hyppäsi siltä alas melkein heti. Viimeinen alastulo sujui mallikkaan rauhallisesti.

   Sitten harjoiteltiin A-esettä samaan tapan. A on paljon jyrkempi kuin puomi, joten sille lähdettäessä piti yrittää ottaa vähän alkuvauhtia. Kajoa kuitenkin epäilytti kovasti ja vauhti hyyty moneen kertaan niin pahasti, ettei se pystynyt kapuamaan estettä pitemmälle. Alastulot sujuivat ihan nätisti, tosin Kajo olisi halunnut hypätä alas joka kerta. Viimeisellä yrittämällä Kajo saatiin vihdoin ihan ensimmäisestä "lähdöstä" suorittamaan este kokonaisuudeessaan, vaikka se hidasti taas vauhtia puolessavälissä ylösnousua. Kajon ilmeestä näki, ettei se tykännyt kiipeämistä helpottavista pinnoista esteen pinnalla, mutta Suvi vakuutti, että esteen suorittaminen tuntuu mukavammalta kunhan koira tajuaa lisätä vauhtia.

   Viimeisenä kokeiltiin kenua. Keinun kanssa pitää olla siinä mielessä hyvin varovainen, että koira voi saada siitä helposti traumoja. Koiraa ei saisi ikinä päästää karkaamaan keinulle, varsinkaan ennen kuin se on oppinut suorittamaan sen oikein, ettei vahinkoja vaan tapahtuisi. Keinussa on ikävää sekä sen liike, että kova pamaus kun toinen pää osuu maahan. Keinussa on myös se paha, että se näyttää koiran silmiin helposti puomilta edestäpäin katsottuna. Keinua aletaan harjoitella niin, että sen liikettä hillitään ja stabiloidaan niin, että pääty laskeutuu hiljaisesti ja pehmeästi maahan. Kajo tyhkkäsi kovasti keinusta, ilmeisesti koska siinä ei ollut niitä ikäviä pinnoja. Kenu käännettiin Kajon ollessa keinun keskivaiheilla, joten Kajo tuskin edes huomasi liikettä mussuttaessaan lihapullanpaloja. Alastulot olivat hirmu vauhdikkaita, tällä kertaa tosin puhtaasta innostuksesta. Varsinaisten treenien jälleen totuttelin Kajoa keinun ääneen pään pamahtaessa maahan. Kajo ei ollut äänestä moksiskaan, mutta voi kuitenkin olla, että se muuttuisi helposti pelottavaksi jos se yhdistetään liikkuvaan keinuun... Joten hyä totutella ääneen lisää Kajon reippaudesta huolimatta.

   Suvi sanoi, että Kajosta näkee miten hirmu hyvää harrastukset tekevät sille. Se on koko ajan todella innoissaan, minkä takia se myös voittaa pelkonsa yhä uudelleen ja uudelleen jänniä esteitä opetellessa. Eli vaikka Kajoa selvästi jännitää, puuha on kuitenkin niin kivaa, että esteitä kannattaa suorittaa. Kajosta on siis varmasti tulossa oikein mainio agilitykoira!

Agilityn alkeiskurssi 1/6 - Kaiken alku: hyppyeste ja putki

Jäljestyskurssi loppui, mutta päästiin onneksi heti Kajon kanssa uuden harrastuksen pariin. Tänään ehdittiin kokeilla pystyestettä ja putkea.

  Esteen harjoittelu aloitettiin niin, että koira kutsuttiin sen yli ja palkittiin. Toistettiin muutaman kerran. Sitten kokeiltiin esteen yli lähettämistä. Kurssin vetäjä, Suvi, meni esteen toiselle puolelle ja sinne laitettiin myös pari namia laatalle. Koiran annettiin itse lähteä esteen yli ja ohjaaja sanoo esteen nimen (meidän tapauksessa "este", kun se on minulle luonnollisempi; pääasiallisesti kaikki tuntuivat käyttävän "hyppy"ä) koiran ylittäessä puomin. Seuraavalla kierroksella ohjattiin koiraa esteen yli, eli ohjaaja liikkuu koiran "mukana" esteen sivulla. Koira sai ensin palkan ltargetilta, joka oli etukäteen sijoitettu esteen taakse, ja sitten ohjaajan kädestä.
   Kajolla oli aluksi aika paljon yli-innostusta ja se vaan rynni esteen yli eikä palkatkaan (nakinpalat) kelvanneet. Omalla kohdalla homma meni vielä aika lailla oman olemisen hakemiseksi; en oikein tiennyt miten olla ja myöhästyinkin kerran aika pahasti. Lähinnä on siis nyt harjoitteluohjelmassa, ennen seuraavaa kertaa, oma psyykkinen työskentely ja oman olemisen miettiminen.

   Seuraavaksi harjoiteltiin putkea. Tarkoituksena oli mennä putken toiseen päähän (hieman sivuttain, ettei peitä koko putken suuaukkoa) ja kutsua sieltä koira läpi. Kajosta putki oli kuitenkin aluksi kauhean jännittävä. Se ei tuntunut tajuavan, että kutsun sitä "putkesta" ja yritti etsiä minua putken sivuilta. kun se vihdoin äkkäsi minut sieltä putken toisesta päästä alkoi suostuttelu, että Kajo uskaltaisi astua putken sisään. Minun piti käytännössä ryömiä Kajoa vastaan putkessa, että sain sen tulemaan sen ensimmäisen ratkaisevan kerran siitä läpi. Maanittelun jälkeen, kun Kajo lopulta otti sen ensimmäisen askeleen se tuli reippaasti koko putken. Seuraavalla yrityksellä Kajo tuli jo reippaasti läpi ja pelotus oli ihan tiessään. Kajo ei kuitenkaan kertaakaan lähtenyt oma-aloitteisesti putkeen (siis ennekuin minä ehdin sinne toiseen päähän ottamaan vastaan ja maanittelemaan) mitä monet muut koirat tekivät. Pääasia kuitenkin, että Kajoa ei putki pelota, vaikka se vähän jännä edelleen onkin.

   Kotiläksyksi saatiin erinäisiä tottelevaisuusharjoituksia. Paikallaolo ja luoksetulo pitäisi saada hyvään hallintaan. Kädellä ohjausta ja eteen lähettämistä voi myös harjoitella. Koiralle voi myös opettaa kiertämään asioita, mistä on hyötyä rataa suorittaessa jos on tarvetta kiertää esteitä. Jäätiin vielä katsomaan edistyneempien harjoituksia omien treenien jälkeen. Todella hyödylliseksi totesin senkin, sai vähän kuvaa siitä, miltä touhun pitäisi sitten myöhemmin näyttää.

   Malttamattomana odotellaan seuraavaa kertaa!

Mejä 4/4 - Neljäs ja viimeinen kurssikerta

Noni, viimeinen kerta jälkikurssia. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, minkä takia maa oli aika kuiva. Kajolle tehtiin taas jälki sorkalla kun se oli niin mieluisa edellisellä kerralla.
   Vaikka Kajo oli jäljestänyt kylkiluujälkeä hyvin itsevarmasti vain muutamaa päivää aiemmin, jännitti Kajoa aika paljon taas tällä sorkkajäljellä. Kajo ei kuitenkaan jäänyt epäröimään jäljen alkuun eikä muutenkaan varsinaisesti stopannut jäljen aikana kertaakaan. Pieni kaatunut koivu oli aika jännä ja sitä piti haistella matkan varrella, mutta mitään ihmeempää kannustusta Kajo ei tarvinnut sitä ihmetellessä. Eteneminen oli hiipimistä häntä tiiviisti alas vedettynä, mutta Kajosta kuitenkin näki, että sillä on halua ja kiinnostusta jäljestää, vaikka aika jännää olikin. Jos koiralla ei olisi tuota omaa kiinnostusta jäljestystä kohtaan, ei tekeminen olisi enää mielekästä sen verran suurella jännitysasteella, mikä Kajolla on jäljellä.
   Jälkeen oli taas tehty yhdeksänkymmenen asteen kulma noin puolenvälin kohdalle. Kajo jatkoi tällä kertaa ensin suoraan, mutta korjasi todella nätisti takaisin jäljelle. Matka tyssäsi taas hetkeksi noin viidestä kymmeneen metriä ennen jäljen loppua. Puuhun roikkumaan jätetty sorkka ilmeisesti levitti hajua sen verran voimakkaasti ympäristöön, että koira tajusi, että lähellä ollaan. Kajo kuikuili pienten kuusien takaa jo suoraan maalia, mistä sitä kehuttiin. Loppumatka meni Kajoa kannustaessa, kun ilma oli niin tiivinä jännityksestä, ettei Kajo meinannut ihan perille asti uskaltaa yksinään. Maaliin kuitenkin päästiin ja Kajo oli taas iloinen löydöksestään. Jälki oli jonkin verran pitempi kuin aiemmin, veikkaisin semmoista 50-60 metriä, kun aiemmin ne ovat olleet suunnilleen 30 metriä.

   Jäljestys on ihanasti kasvattanut Kajon itsetuntoa. Toivottavasti tulee itse tehtyä jälkiä Kajolle, kun tämä on ollut neidille niin hyvää aktivointia.

Kuva: Kiia Westin

Omatoiminen jäljestysharjoitus

Ensimmäistä kertaa kokeiltiin jäljestystä itsenäisesti. Kaverit tekivät Kajolle jäljen metsään possun kylkiluutikun palasella. Sää oli todella kesäinen ja suorastaan kuuma. Metsän puolella oli kuitenkin viielämpää ja öisten sateiden takia maa oli kosteaa.
   Kajo jäljesti todella reippaasti ja suoraviivaisesti, ei pysähtynyt kertaakaan tappamaan keppejä tai ihmettelemään tai pelkäämään arkipäiväisiä asioita. Pyysin, että tikku jätettäisiin jäljen päähän puusta roikkumaan. Kajolla oli kuitenkin vaikeuksia löytää palkintoaan joten sorruin osoittamaan Kajolle sen missä se oli. Pitää kysyä seuraavalla kerralla miten tuollaisessa tilanteessa pitäisi toimia.* Kajo ahmaisi tikun suoraan narusta samantein kun huomasi missä se on. Jäljestysosio oli siis kuitenkin erinomaisen tyylikäs suoritus Kajolta. Saa nähdä meneekö yhtä suoraviivaisesti ensi kurssikerralla...
* Kysyin asiaa kurssin vetäjältä, ja hän sanoi, että koiran pitäisi antaa rauhassa etsiä palkinto jäljen päästä. Koira kyllä löytää sen aina, kunhan sille antaa hieman aikaa.

Mejä 3/4 - Ihana hirvensorkka

Kajo ei edellisellä kerralla pelännyt hirvensorkkaa, joten Kajolle tehtiin sillä jälki. Tällä kertaa jäljessä oli myös yhdeksänkymmenen asteen kulma, joka tosin ei tuottanut Kajolle minkäänlaisia vaikeuksia. Sää oli yllättävän lämmin ja aurinko paistoi. Maa oli kuitenkin kostehko.
Kajoa jännitti taas vähäsen. Se lähti kyllä jäljelle taas hyvin reippasti. Nopeasti se kuitenkin alkoi taas pälyillä ympärilleen ja jäi muun muassa murisemaa kauhean pelottavalle ja isolle kannolle joka oli jäljen varrella. Kajo uskalsi kuitenkin käydä haistelemassa kantoa pienen kannustuksen saattelemana ja lähti sitten jatkamaan jälkeä.
   Pienestä epäröinnistä ja ylimääräisestä valppaudesta huolimatta Kajo eteni jäjlellä varsin tasaisesti. Koirasta näki että se halusi seurata jälkeä; kiinnostus oli pientä jännitystä huomattamasti voimakkaampaa. Kun alkureitin varrella olleista kannoista päästiin ja Kajo pääsi jäljestyksen makuun (hajuun) niin loppumatka taittui varsin sutjakkaasti ja lisätystä yhdeksänkymmenen asteen kulmasta Kajo tosiaan selvisi hämääntymättä.
   Puuhun laahausnarusta roikkumaan jätetty sorkka oli Kajon mielestä tavattoman hieno löytö. Kun kurssin vetäjä solmi sorkan irti puusta Kajo seurasi tarkkaavaisena vierestä ja kun sorkkaa kannettiin takaisin autoille Kajo jolkotteli todellä ylpeän näköisenä ja kävi vähän väliä tarkistamassa että sorkka oli varmasti edelleen mukana. En ole varmaan koskaan aiemmin nähnyt Kajoa niin tyytyväisenä itseensä.Tulin itsekin tavattoman hyvälle tuulelle kun katsoin Kajon iloa ja ylpeyttä. Oikein palkitseva ja koiralle varmasti todella positiivinen ja itsetuntoa nostattava kerta!

Kuva: Kiia Westin

   Pääsin Kajon suorituksen lisäksi tekemään "hikijäljen" kurssin arimmalle ja nuorimmalle koiralle joka ei oikein uskaltanut lähteä jaljestämään mitään ruokaa. Ensin rupesin oikein kunnon kaveriksi minua etsimään tulevan koiran kanssa; silittelin sitä ja syötin nameja. Muut ihmiset käyttäytyivät välinpitämättömästi sitä kohtaan. Sitten menin yksin metsään ja kävelin muutaman kymmenen metrin pituisen jäljen paikkaan jonka kurssin vetäjä minulle osoitti etukäteen. Jäljen aloituskohtaan jätin huivin kaulastani selkeäksi jäljen alkamiskohdaksi. Jäin itse seisomaan ja odottamaan jäljen päähän. Oli todella hauska seurata koiran työskentelyä tällä kertaa tästä suunnasta. Koira huomasi minut noin kymmenen metriä ennen minua ja säikähti jonkin verran. Moikkasin kuitenkin reippaasti koiran jäljestystä seuranneita ihmisiä ja menin kyykkyyn ja juttelin myös koirale niinkuin kurssin vetäjä oli minun käskenyt tehdä tuossa tilanteessa. Koira tulikin sitten luokse ja oli todella iloinen suoritettuuan tehtävän hienosti. Koiran omistaja palkkasi koiransa vielä nameilla (palkkaaja on tällaisellakin jäljellä mieluiten koiran omistaja).
  Ihmeellinen värkki tuo koirien nenä on ja varsinkin olin suorastaan yllättynty, että koira kykeni löytämään minut sen hajun perusteella, mitä minusta oli jäänyt ympäristöön kun olin saapastellut metsän halki. Ja miten ihmeessä se ymmärsi juuri nyt ruveta seuraamaan ihmisjälkeä?
   Ihanaa miten tämän jäljestyksen yhteydessä oppii ymmärtämään paremmin koiraa eläimenä sekä omaa koiraa yksilönä.

Mejä 2/4 - Tonnikalaa

Sää oli taas aika kirpakka. Tuuli paljon, mutta onneksi viima ei kuitenkaan yltänyt metsään asti. Aamulla oli taas satanut, mutta maa oli kuitenkin ehtinyt kuivua sopivasti. Tällä kertaa tehtiin tonnikalajälkiä jotta jäljestäminen olisi koiralle mukavampaa eli Kajon tapauksessa ei niin pelottavaa.
Kajo lähti jäljelle aika reippaasti, eli se ei siis jäänyt mietiskelemää jäljen alkuun uskaltaako sitä edetä vai ei. Kajo eteni todella reippaasti ja epäröimättä suunnilleen 10-15 metriä, kunnes tuli ensimmäinen tuumaustauko. Kajo jäi katselemaan ympärilleen ja syömään keppejä ihan selvästi pohtien tilannetta. Aikansa ihmeteltyään Kajo jatkoi jälkeä eteenpäin ja pysähtyi uudelleen pohdiskelemaan joksikin aikaa. Kajo ei kuitenkaan pelännyt yhtään, toisin kuin viime kerralla. Minusta Kajon käytös jäljellä vaikutti siltä, että se muisti kesken jäljen yhtäkkiä, että edellisellä kerralla vastaavassa tilanteessa oli ollut todella jännää. Kajo siis jäi muistelemaan edellistä jäljestystä ja ihmettelemään miksi se oli edellisellä kerralla ollut niin jännittävää. Neiti ei ilmeisesti keksinyt mitään syytä sille miksi pitäisi pelätä, joten se jatkoi toisen pysähdyksen jälkeen varsin reippaasti jäljen loppuun asti.
Jäljen jälkeen Kajo pääsi vielä haistelemaan hirvensorkkaa. Eipä neiti ollut siitäkään moksiskaan, vaikka epäilinkin, että se olisi Kajosta jännittävä.