Mejä 3/4 - Ihana hirvensorkka

Kajo ei edellisellä kerralla pelännyt hirvensorkkaa, joten Kajolle tehtiin sillä jälki. Tällä kertaa jäljessä oli myös yhdeksänkymmenen asteen kulma, joka tosin ei tuottanut Kajolle minkäänlaisia vaikeuksia. Sää oli yllättävän lämmin ja aurinko paistoi. Maa oli kuitenkin kostehko.
Kajoa jännitti taas vähäsen. Se lähti kyllä jäljelle taas hyvin reippasti. Nopeasti se kuitenkin alkoi taas pälyillä ympärilleen ja jäi muun muassa murisemaa kauhean pelottavalle ja isolle kannolle joka oli jäljen varrella. Kajo uskalsi kuitenkin käydä haistelemassa kantoa pienen kannustuksen saattelemana ja lähti sitten jatkamaan jälkeä.
   Pienestä epäröinnistä ja ylimääräisestä valppaudesta huolimatta Kajo eteni jäjlellä varsin tasaisesti. Koirasta näki että se halusi seurata jälkeä; kiinnostus oli pientä jännitystä huomattamasti voimakkaampaa. Kun alkureitin varrella olleista kannoista päästiin ja Kajo pääsi jäljestyksen makuun (hajuun) niin loppumatka taittui varsin sutjakkaasti ja lisätystä yhdeksänkymmenen asteen kulmasta Kajo tosiaan selvisi hämääntymättä.
   Puuhun laahausnarusta roikkumaan jätetty sorkka oli Kajon mielestä tavattoman hieno löytö. Kun kurssin vetäjä solmi sorkan irti puusta Kajo seurasi tarkkaavaisena vierestä ja kun sorkkaa kannettiin takaisin autoille Kajo jolkotteli todellä ylpeän näköisenä ja kävi vähän väliä tarkistamassa että sorkka oli varmasti edelleen mukana. En ole varmaan koskaan aiemmin nähnyt Kajoa niin tyytyväisenä itseensä.Tulin itsekin tavattoman hyvälle tuulelle kun katsoin Kajon iloa ja ylpeyttä. Oikein palkitseva ja koiralle varmasti todella positiivinen ja itsetuntoa nostattava kerta!

Kuva: Kiia Westin

   Pääsin Kajon suorituksen lisäksi tekemään "hikijäljen" kurssin arimmalle ja nuorimmalle koiralle joka ei oikein uskaltanut lähteä jaljestämään mitään ruokaa. Ensin rupesin oikein kunnon kaveriksi minua etsimään tulevan koiran kanssa; silittelin sitä ja syötin nameja. Muut ihmiset käyttäytyivät välinpitämättömästi sitä kohtaan. Sitten menin yksin metsään ja kävelin muutaman kymmenen metrin pituisen jäljen paikkaan jonka kurssin vetäjä minulle osoitti etukäteen. Jäljen aloituskohtaan jätin huivin kaulastani selkeäksi jäljen alkamiskohdaksi. Jäin itse seisomaan ja odottamaan jäljen päähän. Oli todella hauska seurata koiran työskentelyä tällä kertaa tästä suunnasta. Koira huomasi minut noin kymmenen metriä ennen minua ja säikähti jonkin verran. Moikkasin kuitenkin reippaasti koiran jäljestystä seuranneita ihmisiä ja menin kyykkyyn ja juttelin myös koirale niinkuin kurssin vetäjä oli minun käskenyt tehdä tuossa tilanteessa. Koira tulikin sitten luokse ja oli todella iloinen suoritettuuan tehtävän hienosti. Koiran omistaja palkkasi koiransa vielä nameilla (palkkaaja on tällaisellakin jäljellä mieluiten koiran omistaja).
  Ihmeellinen värkki tuo koirien nenä on ja varsinkin olin suorastaan yllättynty, että koira kykeni löytämään minut sen hajun perusteella, mitä minusta oli jäänyt ympäristöön kun olin saapastellut metsän halki. Ja miten ihmeessä se ymmärsi juuri nyt ruveta seuraamaan ihmisjälkeä?
   Ihanaa miten tämän jäljestyksen yhteydessä oppii ymmärtämään paremmin koiraa eläimenä sekä omaa koiraa yksilönä.