Vaikka Kajo oli jäljestänyt kylkiluujälkeä hyvin itsevarmasti vain muutamaa päivää aiemmin, jännitti Kajoa aika paljon taas tällä sorkkajäljellä. Kajo ei kuitenkaan jäänyt epäröimään jäljen alkuun eikä muutenkaan varsinaisesti stopannut jäljen aikana kertaakaan. Pieni kaatunut koivu oli aika jännä ja sitä piti haistella matkan varrella, mutta mitään ihmeempää kannustusta Kajo ei tarvinnut sitä ihmetellessä. Eteneminen oli hiipimistä häntä tiiviisti alas vedettynä, mutta Kajosta kuitenkin näki, että sillä on halua ja kiinnostusta jäljestää, vaikka aika jännää olikin. Jos koiralla ei olisi tuota omaa kiinnostusta jäljestystä kohtaan, ei tekeminen olisi enää mielekästä sen verran suurella jännitysasteella, mikä Kajolla on jäljellä.
Jälkeen oli taas tehty yhdeksänkymmenen asteen kulma noin puolenvälin kohdalle. Kajo jatkoi tällä kertaa ensin suoraan, mutta korjasi todella nätisti takaisin jäljelle. Matka tyssäsi taas hetkeksi noin viidestä kymmeneen metriä ennen jäljen loppua. Puuhun roikkumaan jätetty sorkka ilmeisesti levitti hajua sen verran voimakkaasti ympäristöön, että koira tajusi, että lähellä ollaan. Kajo kuikuili pienten kuusien takaa jo suoraan maalia, mistä sitä kehuttiin. Loppumatka meni Kajoa kannustaessa, kun ilma oli niin tiivinä jännityksestä, ettei Kajo meinannut ihan perille asti uskaltaa yksinään. Maaliin kuitenkin päästiin ja Kajo oli taas iloinen löydöksestään. Jälki oli jonkin verran pitempi kuin aiemmin, veikkaisin semmoista 50-60 metriä, kun aiemmin ne ovat olleet suunnilleen 30 metriä.
Jäljestys on ihanasti kasvattanut Kajon itsetuntoa. Toivottavasti tulee itse tehtyä jälkiä Kajolle, kun tämä on ollut neidille niin hyvää aktivointia.
 |
| Kuva: Kiia Westin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti