Muutamia keskeisiä asioita:
- Koiralla päällä mukavat valjaat.
- Koira työskentelee kytkettynä pitkään liinaan. Liina pidetään mahdollisimman löysällä koiran työskennellessä. Talutin vaihdetaan liinaan vasta lähellä jäljen alkamiskohtaa; se toimii merkkinä työtehtävän alkamiselle.
- Koiraa häiritään mahdollisimman vähän työskentelyn aikana. Ohjaaja on passiivinen ja antaa koiran toimia itsenäisesti.
- Koiraa ei päästetä leikkimään toisten koirien kanssa harjoitusympäristössä.
 |
| Kuva: Kiia Westin |
Seuraavaksi harjoittelimme verijäljen tekoa kurssiohjaajan johdolla.
Ohjeita jäljen tekemiseen:
- Jälki voi olla pituudeltaan muutamista kymmenistä metreistä useisiin satoihin metriin. Aluksi harjoitellaan lyhyellä matkalla.
- Jälki tehdään metsään, ei mielellään selkeälle polulle. Jäljen tekijä mielellään eri kuin koiran omistaja/ohjaaja, jottei koira lähde vahingossakaan seuraamaan ihmisen hajujälkeä.
- Maaston tulisi mielellään olla hieman kostea; rutikuivassa ympäristössä hajut häviävät.
- Otetaan pieni sieni tms. joka sidotaan kiinni narunpätkään. Sieneen tiputetaan muutama tippa verta (hyvin pieni määrä riittää!).
- Sientä laahataan (vedetään perässä narusta) maastossa. Samalla merkitään reitti esim. sidotaan puunoksiin pieniä värillisiä nauhoja. Merkkejä laitetaan sen verran tiheästi, että niiden perusteella pystyy seuraamaan jäljen kulkua.
- Maata voi hieman rikkoa jäljen alkukohdasta; toimii lähinnä merkkinä ohjaajalle.
- Aloittelevalle koiralle jäljestä tehdään suhteellisen suora. Mutkittelu ja tiukat käännökset vaikeuttavat jälkeä.
- Jäljen päähän jätetään rasia, josta löytyy herkkuja koiralle.
- Jäljen tekijät poistuvat jäljeltä jotain muuta reittiä kuin mistä jälki kulkee. Koiraa ei tulisi myöskään kuljettaa takaisin jälkeä pitkin jäljestyksen jälkeen jottei se oppisi seuraamaan jälkeä "vastavirtaan". (Koiran pitäisi seurata aina tuoreinta jälkeä.)
- Annetaan jäljen "hautua" vähintään 10-15min.
- Kun jälkeä halutaan vaikeuttaa, tulisi vaikeutuksen koskea ainoastaan yhtä osa-aluetta kerrallaan. (Jäljen pituus, vanhuus, mutkittelevuus; erilainen ympäsristö, sääolosuhteet...)
- Jälkiä voi tehdä myös muusta kuin verestä. Laahausjäljen voi tehdä laahaamalla maastossa verisen sienen sijaan esim. peuran koipea. Vähemmän "vakavan" jäljen voi tehdä esim. laahamalla nakinpalaa tai vaikka tonnikalaa sukkahousussa; eli melkein mistä vaan, mikä on koiran mielestä jäljestämisen arvoista. Alle vuoden ikäisille pennuille ei tulisi tehdä jälkeä verestä.
-Koiran nenä pitää "tuulettaa" ennen jäljelle lähtöä; koira saa siis totutella uuden ympäristön hajuihin sen noin 10-15min kun odotellaan jäljen laskuteutumista.
Kajo oli ihan intopinkeänä päästessään pois autosta. Se hyppi ja pomppi, veti ja riehui ja ehdin jo huolestua malttaako keskittyä tehtävään ollenkaan kun sen aika tulee. Huoli oli kuitenkin turha.
Talutin vaihdettiin liinaan ja odotimme, että Kajo löytäisi jäljen alun pikkuruisen kuusen vierestä. Kajo nuuhki ahkerasti ympäristöä ja kävikin kuusenkin juurella haistelemassa, mutta meni taas kauemmaksi. Kajo oli kyllä hoksannut veren hajun, mutta se oli hieman pelottavaa, miksi se otti muutaman kerran aikalisän (siirtyi kauemmaksi pureskelemaan keppejä), mutta palasi aina uudestaan jäljen
alkuun. Ensimmäisten askelten ottaminen jäljellä oli hirmuisen jännää ja Kajon etenemistä piti tukea omalla liikkeellä eteenpäin aina kun koira otti askeleenkin oikeaan suuntaan. Kajo keräsi rohkeutta useamman kerran, ennekuin uskalsi ottaa ne ensimmäiset askeleet. Mutta vauhti loppui lyhyeen kun Kajo huomasi lumikasan n. viiden metrin päässä jäljestä. Se oli ihan hirmuisen pelottava. Kajo ampaisi pakoon kun ohjaaja kävi vähän koskettelemassa lunta osoittaakseen, ettei se ole vaarallista. Houkuttelu, lepertely, lumen heittely sun muu edes minun tekemänä ei auttanut; Kajo ei halunnut kulkea sen ohi. Lopulta päätettiin, että kierretään kasa ja kokeillaan, josko Kajo lähtisi seuraamaan jälkeä keskeltä.
 |
| Kuva: Kiia Westin |
Lopulta kiinnostus voitti pelon ja Kajo uskalsi lähteä seuraamaan jälkeä. Koska Kajoa arastutti niin kovasti ja tilanne oli muutenkin outo yritimme jutella niitä näitä samalla kun koira hiipi jälkeä eteenpäin. Homma lähtikin luistamaan suhteellisen hyvin. Kajo eteni hitaasti ja se kääntyi välillä takaisin ja meni selkäni taakse piiloon, mutta mikä tärkeintä, ei ollut epäilystäkään etteikö se olisi haistanut jälkeä tai tajunnut mistä on kyse. Minuakin jännitti vähäsen ja en huomannut yhtä merkkiä, joka poikkesi jäljen suoralta linjalta. Kajo olisi lähtenyt seuraamaan jälkeä ihan oikein, mutta kun luulin sen menevän edelleen suoraan seisoa jökötin katse eteenpäin enkä seurannut koiraa s
inne minne se olisi ollut menossa. Kajo palasi jäljeltä ja lähti menemään suoraan sinne minne eleilläni sitä kehotin. Ohjaaja kysyi minulta huomasinko mitä tein, mutta tosiaan en ollut huomannut merkkiä ollenkaan ja olin ihan hämilläni mistä on kyse. Moka hävetti, mutta ainakaan en tee samaa virhettä enää uudestaan (toivottavasti). Kajo löysi jäljen minun sekoilustani huolimatta uudestaan.
Jäljen loppu oli lähellä tiheää kuusikkoa, jonka oksistojen lomasta pilkotti pieniä lumikasoja. Näkymän synkentymisen takia Kajoa alkoi taas pelottaa enempi ja se oli jälleen hyvin varuillaan, piiloutui useaan kertaan selkäni taakse, pälyili ympärilleen eikä olisi halunnut jatkaa eteenpäin. Koska jäljen loppu ja palkinto olivat jo niin lähellä ohjaaja kehotti minua rohkaisemaan Kajoa etenemään. Hiivittiin sitten yhdessä loppumatka. Kajo tosissaan hiipi; se ei olisi halunnut varsinaisesti edetä lähemmäs, joten se veti takajalkoja mahdollisimman kaukana perässä ja kyyristeli etutassujensa varassa eteenpäin. Todella huvittava ilmestys. Lopulta päästiin herkkupurkille asti ja Kajo ahmaisi lihapullanpalat semmoinen ilme naamallaan kuin ei olisi koskaan aiemmin ruokaa nähnyt.
Kokemus teki Kajolle varmasti tosi hyvää. Se todellakin voitti itsensä uskaltaessaan lähteä seuraamaan jälkeä, joka oli niin kamalan pelottava, mutta samalla myös äärimmäisen kiinnostava. Jännittävästä tilanteesta itse selviäminen on omiaan kasvattamaan nuoren koiran itseluottamusta.
Kajoa kuitenkin pelotti sen verran paljon, että ohjaajan mielestä on parempi tehdä sille seuraavalla kerralla vaikka ihan makkarajälki, jos verijäljelle lähtö on taas yhtä vaikeaa. Mutta katsotaan miten käy. Kokemus oli Kajolle kuitenkin kaikenkaikkiaan positiivinen, joten voi hyvinkin olla, että uskallusta löytyy jo seuraavalla kerralla tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti