tiistai 22. kesäkuuta 2010

Agilityn alkeiskurssi 6/6 - Viimeinen kurssikerta

Viimeisellä kerralla tehtävänä oli suorittaa sarjassa kaksi peräkkäistä hyppyestettä plus kaareva putki. Useamman esteen peräkkäisen suorittamisen harjoitus siis.
   Koska Kajolla oli ollut vaikeuksia putken kanssa meidän ensimmäisissä kurssin ulkopuolisissa harjoituksissa muutamaa päivää aiemmin harjoittelimme ensin pelkkää suoraa putkea. Lähettämällä Kajo ei mennyt alkuun taaskaan, vaan sitä piti mennä kutsumaan. Muutaman toiston jälkeen kokeiltiin lähettämistä, mikä onneksi sujuikin sitten. Laittoimme putken loivalle mutkalle, mutta sinne Kajo ei taaskaan suostunut menemään aluksi muuten kuin kutsumalla. Useiden toistojen ja ruhtinaallisten leikki ja namipalapalkkausten jälkeen Kajo kuitenkin meni myös mutkalla olevan putken läpi lähettämällä.

   Välillä kun odotimme taas omaa vuoroamme teimme muutaman kerran puomin. Puomin kanssa Kajolle on jostain syystä vaikeinta sille kiipeäminen; yrittää kiertää ja välttyä nousemasta puomille. Huolellisella vedättämisellä se kuitenkin nousee sille ja suorittaakin sen jo hyvin reippaassa tahdissa. Alastulon hidastusten kanssa saa siis olla tarkkana.
   Kokeilimme myös rengasta muutamaan kertaan, ja sen Kajo suoritti edelleen reippasti oikein heti ensi yrittämällä. Herjoittelimme myös hieman keppejä. Minä kuivahrjoittelin itse ensin ja sitten otin Kajon mukaan. Kajo seuraa kättä suhteellisen hyvin, mutta siitä näkee, ettei se ole vielä oivaltanut keppien suoritustapaa. Jostain syystä minulta meinaa joka kerta viimeinen keppi unohtua ts. olen viemässä koiraa jo pois kepeiltä kun törmään itse selkä edellä siihen viimeiseen. Kummallista; pitänee harjoitella itsekseen vielä lisää.

   Palasimme taas omalla vuorolla suorittamaan uudestaan kurssikerran varsinaista tehtävää. Tein alkuun vielä muutaman kerran putken, mihin Kajo menikin jo hienosti. Sitten yritimme hypätä yhden pystyesteen ennen putkea. Koira jätettiin odottamaan esteen eteen ja ohjaajan piti siirtyä esteen vierelle ja lähteä siitä ohjaamaan koiraa esteen yli ja edelleen putken läpi. Kajo jäi hienosti odottamaan ja käskystä hyppäsi hienosti esteen. Putkelle päin juoksi, muttei jostain syystä tahtonut mennä sinne sisälle. Yritin ohjata Kajoa vähän taaksepäin ja uudestaan putkeen, mutta ilman tulosta. Kokeilimme uudestaan koko höskää. Kajo odottaa, hyppää hienosti esteen, muttei mene putkeen. Kokeilimme sitten taas pelkkää putkea niin, että lähestyimme putkea esteen viereltä, eli hieman kauempaa kuin normaalisti. Ei onnistu. Suvi laittoi meidät pienelle tauolle, jonka aikana annoin Kajon vain istua ja odottaa ja kerätä innostusta.
   Emme enää yrittäneet yhdstää estettä putkeen taikka tehdä muitakaan vaikeutukisa putken suorittamiseen. Kajolla oli jokin ongelma, ettei se halua mennä enää putkeen suoritettuuaan jonkin muun esteen ennen sitä; toisinpäinhän se oli jo onnistunut viikko sitten. Teimme siis oikein kunnon putki-innostus -harjoituksen; toistimme putken varmaan kymmeneen kertaan putkeen, niin, että koira roikkui koko muun ajan lelussa. Koira putkesta läpi, leikitys, takaisin putken toiseen päähän koiran roikkuessa lelussa, lelun irroitus koiran leuoista ja uusi lähetys putkeen. Oli omakin kunto ensimmäistä kertaa oikeasti koetuksella.
   Harjoituksesta oli tavattomasti hyötyä, sillä jo muutaman toiston jälkeen Kajo meni putkeen jo todella innokkaasti. Vaikka koko harjoitus oli mennyt varsin mönkään alusta asti, tämä viimeinen villi putkiharjoitus nostatti mielialaa aikalailla, eikä treeneistä jäänyt pahaa makua suuhun niinkuin olin jo arvellut käyvän.
 
Sellainen oli meidän alkeiskurssi. Kuukauden tauko tässä ennen alkeis-jatkokurssin alkamista. Suvi antoi tehtäväksi tehdä pieniä harjoituksia tauon aikana; kädellä ohjausta, ympäri kiertämistä, varmaa paikallaoloa, eteen lähettämistä sun muuta. Tauon aikana on myös mahdollista tulla itsenäisesti harjoittelemaan siihen aikaan kuin kurssikin on nyt ollut. Aktiivinen tauko siis toivottavasti tulossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti