Pääsimme taas mukaan bedlingtonien ratajuoksuharjoituksiin. Sää oli kammottavan kuuma, kolmisenkymmentä astetta lämmintä. Onneksi oli puolipilvistä, eikä aurinko siis porottanut ihan koko aikaa.
Kastelin Kajon pään ja selän ja kyljet märiksi, ettei se läkähtyisi radalle. Kuumuuden vuoksi turkki kuivui todella nopeasti ja koiran niskaan piti kaataa vettä harjoitusten aikana useampaan otteeseen. Tukka kuivui aina niin nopeasti, ettei vesikampaus riittänyt karvojen pitämiseksi pois silmien edestä. Karvat piti siis laittaa vielä pompulalla kiinni.
Varmuuden vuoksi katsoimme Kajon kanssa muutaman muun koiran juoksua, että Kajo varmasti muistaisi mistä on kyse. En vieläkään luottanut täysin siihen, että Kajo tajuaa jutun idean suoraan. Olisin halunnut taas vähän leikityttää Kajoa vieheellä, että se varmasti tietäisi, että siihen saa käydä kiinni. Meidän vuorolla vieheen vetäjä kuitenkin antoi vieheen suoraan minun kainaloon ja käski kävellä melkein suoran päähän asti.
Ja kyllähän Kajosta oikeastaan näkikin, että se tiesi mitä oli tekeillä. Niin innoissaan se hyppi ja pomppi ja veti hihnassa radalla.
Niinpä Kajo lähtikin hienosti liikkeelle heti ensimmäisellä vedolla. Kuulemma alkumatka meni ehkä vähän pomppimisen puolelle; loppumatkan juoksi kuitenkin ihan kunnolla. Kajo tarttui taas hyvin vieheeseen, repi sitä oikein kunnolla ja innoissaan ja murisi samalla hurjasti.
Toinen veto oli ainakin takaapäin katsottuna aika samannäköinen kuin ensimmäinenkin, mutta voisin kuvitella, että juoksi tasaisemmin. Kajo ei olisi millään malttanut lähteä radalta. Viehe oli niin mahdottoman kiva; Kajo yritti tarttua siihen uudestaan viimeiseen asti.
Uutta vuoroa ja viimeistä vetoa odotellessa kastelin Kajon uudestaan kun turkki oli ehtinyt jo kuivua. Juoda Kajo ei juurikaan malttanut, vaikka sille vettä tyrkytinkin. Nestehukalta vältyttiin kuitenkin, onneksi.
Viimeinen veto oli varmaan taas paras. Takaapäinkin katsottuna Kajo ihan selvästi juoksi lujaa ja tasaisesti alusta loppuun.
Kesälle on järkätty vielä yksi harjoitus, johon olisi myös tarkoitus osallistua. Kajosta juokseminen ja erityisesti sen vieheen repiminen on niin kivaa, että pitäähän sen päästä tätä tekemään aina kun mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti