tiistai 3. elokuuta 2010

Agilityn alkeisjatko 1/5 - Takaaleikkaus ja valssi

Tänään alkoi odotettu agilityn alkeisjatkokurssi. Kun alkeiskurssi keskittyi esteiden esittelyyn koiralle, tutustumme nyt alkeisjatkossa enmmän ohjaajan liikkeeseen radalla ja suhteessa koiraan.
  Aloitimme ohjauspuolen vaihtavilla liikkeillä; takaaleikkaus ja valssi. Takaaleikkauksessa ohjaaja vaihta ohjauspuolta koiran takana, valssauksessa koiran edessä.
  Ensin harjoittelimme takaaleikkausta koiran oikealta puolelta vasemmalle puolelle. Koira on ensin ohjaajaan nähden vasemmalla puolella, ja se lähetetään esteen yli targetille jossa odottaa nami. Koiran hypätessä ohjaaja juoksee esteen vasemmalle puolelle ja kutsuu koiran luokse ja palkka oikeasta kädestä. Takaaleikkauksen hankaluus on se, että koira ei näe mihin suuntaan ohjaaja menee. Seurauksena voi olla aikaa hukkaavaa ylimääräistä sähläystä, kun koira kutsutaankin aivan eri suuntaan kuin mihin se oli olettanut matkan jatkuvan.
   Kajo hyppäsi hienosti esteen ja hyökkäsi targetilla olevan namin kimppuun. Sitten Kajo jäikin aika pitkäksi aikaa nuolemaan ja nuuskimaan targettia ja sitä piti kutsua aika pitkään ennen kuin se vihdoin tuli luokse. Sitäpaitsi Kajo ryösti aika lailla; hyppäsi esteen ja oli jo syömässä namia kauan ennen kuin olin saanut suutani edes auki. Kajo oli siis tosi vahvasti fiksoitunut siihen targettiin. Pyysin, että targetti jätettäisiin pois, että Kajo keskittyisi itse tekemiseen. Samalla puolella tehtävä onnistui hienosti ilman targettiakin; hienomminkin siinä mielessä, että Kajo tuli suoraan luokse esteen hypättyään, eikä jäänyt etsiskelemään nameja. Kajo myös odotti (ainakin suunnilleen) lähtölupaakin.
   Kun samaa tehtiin toisin päin, eli koira ohjaaja siirtyy koiran vasemmalta puolelta oikealle, homma ei sujunutkaan niin sulavasti ilman targettia ja Kajo teki hienon piruetin esteen takana. Otettiin targetti takaisin ja lähetin Kajon ensin sille ja kutsuin sitten luokse. Tämä sujui nyt paremmin kuin aluksi, sillä Kajon ylenpalttinen mielenkiinto targettia kohtaan oli vähentynyt jonkin verran. Kajo siis suunnilleen kuunteli ja otti kontaktia targetista huolimatta.

Takaaleikkaus oli vielä hyvin yksinkertainen kuvio (juokse paikasta a paikkaan b ja kutsut koiran luokse), joten meikäläisen motoriikalla siitä selvittiin ihan hyvin. Sitten harjoiteltiin valssia. Valssissa koira otetaan lähelle, jolloin ohjaaja pyörähtää koiran edessä ympäri samalla vaihtaen ohjaavan käden. Niin yksinkertainen ja helppo kuvio sekin, jota olen varmasti "vahingossa" tehnyt jo aiemmin, kun olen opettanut Kajolle käden seuraamista. Sitten kun se annetaan erikseen tehtäväksi ja pitäisi ajatella mitä tekee niin ei tule mitään.
   Varsinainen harjoitus oli sellainen, että ensin on yksi hyppyeste jonka jälkeen tehdään valssi ja lähetetään koira loivalla mutkalla olevaan putkeen. Ennen tätä kuitenkin "kuivaharjoittelin" Kajon kanssa valssausta ilman esteitä. Ja hyvä että harjoittelin, sillä aluksi en jostain syystä kyennyt käsittämään miten kuvio tehdään. Siis oikeesti, kukaan ei ole näin onneton. Siinä aikani pyörin ja pohdiskelin ja Kajo oli ihan ymmällään mitä me oikein muka tehdään. Sain kuitenkin kuvion suunnilleen taottua koko vaikeudessaan päähäni ennen meidän harjoitusvuoroa.
   Tehtävä meni loppujen lopuksi yllättävän hyvin. Ensimmäisellä yrittämällä laskin käsiä liikaa käden vaihdon kohdalla; niitä ei tulisi laskea alas molempia yhtä aikaa. Kajo kuitenkin käsitti mistä oli kyse. Neiti myös meni reippaasti putkeen, vaikka ensin epäilin sitäkin, mahtaako onnistua heti ensimmäisellä yrittämällä. Tehtiin uudestaan, jolloin oma liike meni paremmin, mutta koira ei sitten mennytkään putkeen... Noh, käskin Kajon uudestaan putkeen, minne neiti onneksi menikin sitten reippaasti. Kolmannella yrityksellä sekä minä, että koira osasimme kumpikin ihan hyvin ja saimme suoritettua harjoituksen "puhtaasti".
   Sitten sama toiselta puolelta, mutta nyt Suvi lisäsi putken jälkeen vielä toisen esteen. Eli ensin este, sitten valssi, koira putkeen ja vielä yhdelle esteelle. Ensimmäinen yritys meni pipariksi. Samoin toinen ja taisi mennä kolmaskin. Kajo kyllä hyppäsi esteen hienosti, mutta sitten meikäläinen ei valssannut tarpeeksi nopeasti/ajoissa, jolloin käännös oli valmis vasta juuri ennen putken suuta, eikä Kajo sitten mennyt sinne putkeen. Taisin taas laittaa Kajon menemään sen putken ihan erikseen kerran, että homma ei varmasti tyssäisi siihen, mikäli sattuisi käymään niin, että osaisin ohjata Kajon oikein. Suvi myös siirsi putken suuta vähän kauemmaksi esteestä, että valssaukselle olisi paremmin tilaa.
   Lopulta sain jutun toimimaan, kun Suvin ohjeiden mukaisesti lähdin kääntymään välittömästi kun olin antanut Kajolle luvan lähteä liikkeelle. Kajo meni hienosti putkeen ja jatkoi oikein hienosti vielä seuraavalle esteelle. Sitten Kajo juoksikin äkkäämänsä targetin luokse etsimään namia, eikä ollut millään tulossa luokse, että saisi oikeasti palkan. (Kajo ihan tosissaa on vähän turhan innostunut siitä targetista). Toisella "onnistuneella" kerralla yritin palkata lelulla, mutta se ei kiinnostanut. Kajo etsi taas namia targetilta, eikä vilkaissutkaan lelua, kun menin heiluttelemaan sitä neidin nenän eteen. Tänään oli siis yksi niistä ihmeellisistä päivistä, kun Kajo syö mielummin lihapullia kuin leikkii lelulla.
   Viimeinen yritys meni jo aikalailla nappiin. Itse ilmeisesti heiluin tarpeeksi aikaisin ja oikein päin, Kajo meni putkeen epäröimättä ja hyppäsi hienosti toisenkin esteen. Kajo myöskin piti kontaktin viimeisen esteen jälkeen, eikä juossut enää targetille. Vauhtiakin kuulemma oli ihan kivasti (itselläni koko ajan niin kiire, etten juuri ehtinyt miettimään asiaa).

Jäin taas katsomaan edistyneemmän ryhmän harjoituksia. Edistyneitä oli tällä kertaa paikalla vain kaksi, joten jotta koirilla olisi tarpeeksi taukoja, Kajo pääsi vielä vähän ekstraharjoittelemaan.
   Ensin tehtiin pariin kertaan kunnon mutkalla olevaa putkea. Ensimmäisellä lähetyksellä Kajo meni hienosti putkeen, mutta jostain kumman syystä toisella yrittämällä ei, ei mitenkään. Mikä liene ihme ajatus Kajolle silloinkin iski päähän. Monta kertaa piti siirtyä kauemmaksi ja ottaa lähtö uudelleen, mutta Kajo ei vaan mennnyt. Kyllähän se sitten lopulta meni taas, ja sen jälkeen kun otettiin vielä kerran uusiksi meni myös hienosti. Mikäköhän siinä putkessa on niin hankalaa?
   Teimme myös renkaan pariin kertaan. Ensin johdatin Kajon sen läpi varmuuden vuoksi, ettei vahingossakaan menisi väärästä reiästä läpi. Sitten lähetin ja hienosti Kajo meni sen oikein. Sama vielä toiselta puolelta tasapainon vuoksi.
    Lopuksi harjoittelimme vielä vähän keppejä. Hyvin Kajo alkaa tehdä jo sitä oikeaa pujotteluliikettä, ja kuulemma välillä suorituksessa oli jo hieman rytmiäkin. Eiköhän ne siitä ala pikkuhiljaa luistamaan, kunhan muistetaan ja jaksetaan harjoitella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti