Kajon keskittymiskyky tuntuu huononevan kerta kerralta. Tällä kertaa en saanut nameja maistumaan kunnolla missään vaiheessa. Lelulla oli kiva leikkiä, mutta se lisäsi Kajolle vähän turhankin paljon kierroksia... Saatiin me onneksi vähän jotain aikaiseksikin.
Ensin oli taas pieni luoksepäästävyysharjoitus. Sain Kajon tulemaan aika nätisti sivulle (koira tosin istui siinä sitten hyvin epäviehkeästi täysin persuksillaan), mutta vetäjän tullessa vähäeleisesti tervehtimään Kajo lähti taas hyppelemään iloiseen tapaansa vastaan. Pyysin Kajon uudestaan sivulle ja nyt käytännössä tungin uutta namia koko ajan sille suuhun. Vetäjä katsoi myös hampaat, minkä Kajo antoi tehdä aika nätisti (mitä nyt vähän yritti taivuttaa päätään taakse/poispäin).
Sitten harjoiteltiin taas seuraamista. Sain sitä jonkin verran tehtyä Kajon kanssa (alkaa vihdoin neidille muistumaan sekin mieleen), mutta hyvin helposti Kajo etääntyi joko liian kauas tai muuten heitti takapäätään liikaa sivulle. Treeniä siis vaan paljon vielä lisää.
Harjoiteltiin myös istumista, maahanmenoa ja paikallaan oloa. Kun muut harjoittelivat, yiritin taas lähinnä saada Kajoon uudestaan kontaktin, joka katosi kun ilmeisesti teimme Kajon mielestä liian tylsiä juttuja. Lelun kanssa treenattiin sitten siinä vähän istumisen ja maahanmenon eroa, kun neidin kiinnostus vähän parani.
Uutena juttuna olisi pitänyt harjoitella maahanmenoa ja seisomaan jäämistä seuraamisesta. Meidän seuraaminen oli kuitenkin mielestäni liian heikoissa kantimissa moisiin treeneihin, joten me harjoittelimme vaan hyvin vapaamuotoisesti seuraamista. Kävelin siis Kajon kanssa ympäri nurmikenttää ja yritin houkutella sivulle, ja joka kerta kun seurasi edes pari askelta kunnolla annoin sille vanhan lapasen riepoteltavaksi. Näin seuraamisharjoittelu sujui ihan ok ja päästiin ehkä vähän asiassa eteenpäin.
Siinä olikin oikeestaan kaikki mitä sain Kajon kanssa aikaiseksi. Tunnin lopussa olisi vielä ollut pujottelua, mutta Kajon keskittymisvaikeuksien vuoksi jätimme sen tekemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti