sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Supermölliagilitykisat bedlingtontreffeillä

Treffeillä järjestettiin sunnuntaina myös supermölliagilitykisat (oli myös ihan normi möllit, mutta nämä supermöllit järjestettiin eritoten suht aloittelevia koirakoita varten). Nämä olivat siis ihka ensimmäiset minkään sortin agilitykisat mihin Kajon kanssa osallistuin.
    Rata oli aika simppeli muuten, paitsi että siinä oli puomi. En ollut Kajon kanssa aiemmin tehnyt puomia yhdistettynä muihin esteisiin, joten eritoten sen suorittaminen jännitti.


Rataan oli aikaa tutustua kymmenisen minuuttia. Jännitti ihan hirveesti.
    Sitten kun tuli vihdoin minun ja Kajon vuoro jännitys katosi sillä sekunnilla kun suoritus alkoi, tai pikemminkin sitten ei ollut enää aikaa jännittää. Kajo teki hienosti nollaradan. Vauhti oli tosin Kajoksi aika hidas, ilmeisesti alkoi väsynys painamaa aika lailla viikonlopun tuohujen jäljiltä. Puomin laskevaa osaa Kajo ei mennyt huolellisesti loppuun asti, mutta kontakti tuli suoritettua. Kajo jäi myös hetkeksi etsimään makupalaa kontakstin juurelta.
   Olimme nollaratoinemme ykkösiä pitkän aikaa, mutta lopulta kolmannella uusintakierroksella (lähtöjä sai ottaa niin monta kuin halusi) Alma meni radan puhtaasti alle sekunnin verran nopeammin kuin Kajo. Melkein lähdin tekemään rataa uudestaan, mutta koska Kajo oli niin väsynyt, päätin jättää väliin. Kakkossijoitus oli kuitenkin hieno tulos ensimmäisistä supermölliagiliytkisoista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti