Teimme treffeillä myös verijälkeä. Jakaannuimme noin kolmen hengen ryhmiin, joissa jokaisessa vähintään yksi "asiantuntija" eli joku joka on osallistunut aiemmin verijälkikurssille. Minä olin meidän ryhmän kokenut jäsen ja opastin kahta muuta jäljen tekemisen ja ajamisen saloihin. He saivat sitten oppimansa avulla tehdä puolestaan Kajolle jäljen.
Metsä oli aika kostea öisen tihutuksen jäljiltä. Tuulta ei ollut, kun olimme niin syvällä metsässä. Maasto oli hyvin sammaleinen. Jälki oli ehkä n. 50-100 m pitkä ja siinä oli yksi yhdeksänkymmenen asteen kulma.
Jälki tehtiin siis tosiaan verellä ja hieman jännitin kuinka paljon Kajo mahtaa jännittää jäljellä, kun neiti ei ole verijälkeä ajanut sitten jälkukurssin ensimmäisen jäljen...
Huoli oli onneksi suhteellisen turha, ainakaan koiraa ei pelottanut lähellekkään yhtä paljon kuin silloin aikoinaan. Kajo lähti jäljelle niinikään keskeltä, kiersi siis alkukohdan ja löhti seuraamaan jälkeä vähän siitä eteenpäin. Kajo eteni aika hitaasti, mutta etenipähän kumminkin. Kun matkan varrella oli pieni kaatunut puu, jonka yli jälki meni, Kajo epäröi hetken ja lopulta kiersi puun sen sijaan, että olisi mennyt siitä suoraan yli. Kajo löysi jäljen heti uudelleen ja matka jatkui.
Jonkin matkaa eteenpäin tuli ensimmäinen ja tällä jäljellä onneksi ainut pitempiaikainen stoppi kun Kajo jäi muutamaksi minuutiksi mietiskelemään ja haistelemaan ympäristöä. Aikansa otettuaan matka jatkui taas ja Kajo jäljesti suht reippaasti loppumatkan. Jäljen päässä olleet nakinpalat muovipussissa tuntuivat maistuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti