Tänään olikin vähän sekalaisempi kokoelma esteitä opeteltaviksi. Aloitettiin renkaasta, joka on käytännössä hyvin samankaltainen kuin tavallinen hyppyestekin. Haastavuus tulee siinä, että koiran pitää hypätä nimenomaan renkaan läpi, eikä jostakin niistä raoista, joita renkaan ja sitä ympäröivän kehikon väliin jää. Koiran pitää siis oppia tunnistamaan renkaan pyöreä muoto.
Opettaminen meni aikalailla samaan tapaan kuin hyppyesteenkin, juuri niiden teknisen samankaltaisuuden vuoksi. Ensin koiraa kutsuttiin läpi, sitten juostiin rinnalla ja lopuksi lähetettiin. Ohjaus tosin painottui nyt siihen, että koira varmasti menee oikeasta raosta, eli nimenomaan renkaan läpi. Usen esteen opetteluun käytetään yksinkertaisesti pystyyn nostettua rengasta, jolloin "vääriä reikiä" ei ole, jolloin koira ei voi suorittaa estettä väärin. Hallilla ei kuitenkaan ollut harjoitusrengasta, niin harjoittelimme ihan oikeanmallisella esteellä alusta pitäen.
Kajolla ei ollut renkaan kanssa hankaluuksia. Se ei yrittänyt kertaakaan mennä mistään muusta kohdin kuin itse renkaan läpi, ja suurin "ongelma" tuntui jälleen olevan se, että Kajo oli taas niin vauhdissa, etten aina ehtinyt sen mukaan.
Seuraavaksi oli vuorossa pussi. Hallin pussi on siitä ikävä, että se oli tehty todella raskaasta kankaasta. Pussin raskaus ei kuitenkaan ole paha ongelma ainakaan vielä näin opetteluvaiheessa, sillä pussia kohotetaan koiralle joka tapauksessa harjoittelun alkuvaiheessa (että koira näkee, että pussi ei ole umpinainen).
Päätin käyttää lelua (naruvetolelua) pussin opetteluun, sillä sen suorittaminen vaatii hieman voimaa ja vauhtia, mutta se ei silti ole vaarallinen este kuten kontaktiesteet voivat olla väärin suoritettuina. Päätös oli hyvä, sillä Kajo innostui lelusta ja sitämyöten pussista tosi paljon ja aavistuksellisen alkuepäröinnin jälkeen suoritti sen jo vauhdilla. Vauhti pysyi hyvin, vaikka pussia laskettiin alemmas ja sen läpi näki enää vain hyvin kapean raon läpi. Suvi oli hyvin tyytyväinen, että Kajolla on tuollainen lelu josta se innostuu todella paljon.
Lopuksi kokeiltiin nopeasti vielä pöytää. Pöydän ideana on, että koira hyppää sen päälle ja odottaa siinä kunnes ohjaaja antaa vapautuskäskyn/käskyn edetä seuraavalle esteelle. Odotusaika on kilpailuissa noin viisi sekuntia ja ajan laskee ja lähtöluvan antaa tyypillisesti tuomari. Siitä, missä asennossa koira odottaa pöydällä ei ole mitään sääntöä.
Päätin opettaa Kajon istumaan pöydällä, sillä silloin pöydän suorituksesta tulee hallitumpi kuin jos koiran jättäisi seisomaan (en ole onnistunut opettamaan Kajolle erikseen seiso-käskyä). Istuma-asennosta Kajo pääsee vikkelämmin liikkeelle kuin jos se olisi makuulla. Istuminen on Kajolle myös helpompi tehtävä kuin makaaminen.
Ihan ensimmäisellä ohjausyrityksellä Kajo ei hypännyt pöydälle, mutta pienellä kannustuksella se hyppäsi siihen nätisti ja istui pyynnöstä kiltisti. "Vapautuskäsky" pöydältä oli vaikea päättää ja ainakin aluksi käytän "täällä"-käskyä, joka tarkoittaa, että Kajon pitää tulla minua kohti. Käskyn ongelmana on, että joskus myöhemmin, kun ollaan edetty suorittamaan rataa, Kajon ei välttämättä aina kannattaisikaan ratasuorituksen kannalta tulla minua kohti. Kajo ei kuitenkaan ole haahmottanut "vapaa" tyyisiä yleisiä vapautuskäskyjä muita kuin "saa mennä", joka taas on hirmu pitkä sanottava ja tarkoittaa Kajolle enemmänkin sitä, että "saa mennä pois, olet täysin vapaa, en käskytä sinua enää". Radalla koira otetaan kuitenkin heti takaisin käskyn alle, ja se on niinikään kontrollissa myös pöydältä vapautettaessa, sillä sen pitää lähteä pöydältä liikkeelle juuri silloin kun sille "annetaan lupa".
Kun kehotin Kajoa uudelleen pöydälle se meni sille reippaasti ja istui melkein heti ja oli kiltisti paikallaan. Paikallaolo pitäsi saada niin varmaksi, että koira lähtee siltä pois vasta kun se tietty vapautussana sanotaan. Koira ei siis saisi lähteä elekieltä tulkitsemalla liikkeelle, vaan sen pitäisi odottaa rauhassa paikallaan vaikka ohjaaja syöksähtelisikin sinne sun tänne. Paikallaoloa kannattaa nimittäin hyödyntää radalla; siinähän on ohjaajalla ylimääräistä aikaa mennä koiran edelle, jolloin radan loppusuorittaminen nopeutuu. Varma paikallaolo on siis valttia pöytää suorittaessa.
Omaa vuoroa odotellessa esteiden opettelun välillä harjoittelin Kajon kanssa muita aiemmin opeteltuja esteitä. En tiedä oppiko Kajo näistä itsenäisistä harjoituksista erityisesti mitään, paitsi tietenkin sai lisää suorituskokemusta. Tärkein oppi tuli kuitenkin minulle itselleni: älä tee liikaa! Koira kyllästyy loppujenlopuksi aika nopeasti. Ei Kajo mitenkään pahasti kyllästynyt, mutta sen olemuksesta huomasi, että sitä alkoi kiinnostaa muut asiat enemmän. Pitää siis olla tulevaisuudessa tarkkana, että ei tee liikaa toistoja/tee liikaa erilaisia juttuja/pidä liian vähän taukoja/pidä liian lyhyitä taukoja. Jokaisen pienenkin harjoituksen pitäisi päättyä iloiseen onnistumiseen koiran ollessa mahdollisimman innoissaan. Agilityn pitää olla kivaa jokaikinen sekunti kun sitä harjoitellaan. Muuten innostus loppuu nopeasti ja kaikesta tulee vaan pakkopullaa. Muista se!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti