torstai 10. kesäkuuta 2010

Ratajuoksuharjoitus Hyvinkäällä

Tänään Kajo pääsi kokeilemaan vieheen perässä juoksua ensimmäistä kertaa elämässään. Tilaisuus oli jälleen järjestetty bedlingtonkerhon kautta, joten juoksemassa oli lähinnä bedlingtoneja.
   Ennakko-odotukseni Kajon suhteen olivat hyvin skeptiset, sillä se ei ole ainakaan vielä tätän mennessä osoittanut mitenkään erityistä kiinnostusta jänöpupuja tai muita sellaisia karkuun juoksevia karvaisia olentoja kohtaan. Useaan otteeseen jänis on lähtenyt juoksuun ihan muutaman metrin päästä siitä, missä Kajo on ollut nuuskimassa jotain, ja vasta suunnilleen siinä vaiheessa kun pupu on jo kadonnut jonnekin, Kajo on nostanut päänsä ylös ja tiiraillut ympärlleen sen näköisenä että "tapahtuko tässä äsken jotain erityistä?"... Jos kerta oikeat juoksevat puput eivät  herätä mitään erityistä ajoviettiä, niin miten ihmeessä jokin elämätön karvatollo voisi olla kiinnostava?  
   Ennen Kajon vuoroa katselimme yhdessä muiden juoksemista. Innostin Kajoa myös lähtemään juoksuun radan reunalla kun toiset kiisivät radalla vieheen perässä. Kerran Kajo katsoi oikein korvat hörössä kun kaveri pinkaisi vieheen perään, mutta muuten tuntui, ettei se oikein tajunnut mitä puuhalla ajettiin takaa.
   Sitten oli meidän vuoro. Ensin Kajo sai leikkiä ja retuuttaa viehettä. Aluksi ei ihan uskaltanut tarrata siihen kiinni, vaan hyppeli perässä ja läimi tassulla. Innostus kuitenkin nousi ja hetken perästä Kajo roikkui vieheessä äristen ja muristen.  
   Vieheeseen tutustuttamisen jälkeen sain vieheen kainalooni ja kävelin noin viidenkymmenen metrin päähän Kajo lyhyessä hihnassa vasemmalla puolella. Viehe tiputetaan kainalosta eleettömästi, jonka jälkeen jatketaan koiran kanssa matkaa vielä muutama metri eteenpäin. Ensikertalaisen kanssa etäisyys vieheeseen jätetään aika lyhyeksi, jottei sen liikkeellelähtö jää varmasti koiralta huomaamatta. Menin kyykkyyn, asettelin Kajon eteeni niin, että sen kuono on kohti maassa lojuvaa viehettä ja otin hihnan irti. Koiralla saa radalla olla päällä kiinteä panta, kuten Kajolla oli, tai valjaat; muut avrusteet on otettava pois. Kun on valmista, annetaan vieheen vetäjälle merkki ja päästetään koira juoksemaan. Koiran perään ei saa huutaa mitään, jottei se hämäänny ja ala vilkuilla taakse tai lopeta juoksemista.
   
   Yllätys yllätys, Kajo ampaisi suoraan vieheen perään! Vahingossa suustani pääsi pari hiljaista "hyvä, hyvä"-huudahdusta, mutta Kajo ei onneksi kuullut niitä. Alun kunnon spurtin jälkeen Kajo kuitenkin jatkoi "ajoa" pikemminkin jäljestäen kuin ajaen. Se juoksi vieheen perässä kuono tiiviisti maassa. Välillä se teki ihmeellisiä pieniä piruetteja kun se jäi nuuhkaisemaan jotakin kohtaa vähän tarkemmin. Kun Kajo pääsi vähän lähemmäs viehettä, se hyppi sitä kohti ja yritti taas läimiä tassulla. Kaikenkaikkiaan näky oli todella huvittava. Maaliin asti kuitenkin päästiin ja Kajo hyökkäsi innoissaan vieheen kimppuun ja siitä sitä sitten kehuttiin vuolaasti.


Toinen veto tehtiin heti edellisen perään ja oli luonteeltaan hyvin samankaltainen kuin edellinen. Hyppimistä ja kiemurtelua oli kuitenkin ehkä vähän vähemmän. Pääasia kuitenkin, että Kajo on kiinnostunut vieheestä, ja sehän on jo enemmän kuin mitä osasin etukäteen toivoa.

 
Ennen viimeistä vetoa pidimme taukoa ja katselimme taas muiden juoksua. Varmuuden vuoksi tein Kajolle vielä vesikampauksen, jos Kajo ei vaikka nähnytkään viehettä kunnolla kahdella ensimmäisellä vedolla.
   Koska Kajo oli hienosti säilyttänyt mielenkiintonsa vieheeseen ensimmäisillä vedoilla, pidennettiin matkaa entisestään ja marssimme melkein radan pitkän sivun päähän jolloin matkaksi tuli vähän vajaa sata metriä.
   Vesikampaus auttoi! Kajo ampaisi vieheen perään kuin tykin suusta ja juoksi todella hienosti matkan loppuun asti. Takaapäin en nähnyt muuta kuin Kajon laukan tahdissa pomppivan takapään ja sen että Kajo eteni suunnilleen suoraviivaisesti. Radan laidalla olijat kuitenkin kertoivat, että Kajo juoksi tosi hienosti ja niin lujaa kuin vain jaloistaan pääsi. Kajo taisteli taas hurjasti vieheestä, eikä olisi millään halunnut jättää sitä.




 
  
Kun kaikki koirat olivat juosseet vetonsa vetäjä kiitteli hienosti vieheestä kiinnostuneita koiria ja totesi tyytyväisenä, että niille tuntui kaikille jääneen sopiva nälkä tähän touhuun. 


Kaikki kuvat ratajuoksusta (c) Suvi Kuivanen. Kiitos Suville hienoista kuvista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti