tiistai 24. elokuuta 2010

Agilityn alkeisjatko 4/5 - Korvaavia harjoituksia mökillä

Yllättävän mökkireissun vuoksi neljäs kurssikerta meni sivu suun, mutta parhaani mukaan yritin korvata menetyksen treenailemalla meidän mökkiesteillä. Sain Suvilta ohjeet harjoitukseen, jota tehtiin kurssilla, mutta jouduin hieman soveltamaan rataa rajallisten resurssien vuoksi. Harjoitukseen ei onneksi tarvittu kovin montaa estettä, joten näilläkin välineillä sain aikaiseksi varsin samankaltaisen kokoonpanon.


Ohjeen mukaan radan olisi pitänyt koostua kolmesta hyppyesteestä ja mutkaputkesta (vasemmanpuoleinen rata), mutta koska minulla on käytössä vain kaksi hyppyestettä korvasin yhden hypyn renkaalla. Mökkiputkea ei myöskään saa kunnon mutkalle (luulin, ettei sitä saa ollenkaan väänneetyä mutkalle, mutta onnsituinkin taivuttamaan sitä hieman), ja siten linjat putken suilta esteille eivät olleetkaan suorat. Radasta tuli siis hieman vaikeampi, mutta hyvin me saatiin silti treenattua.

   Ensimmäinen harjoitus oli reitiltään varsin yksinkertainen, eikä se tarvinnut ohjauspuolen vaihtoja. Symmetrian vuoksi radan pystyi suorittamaan sekä myötä- että vastapäivään; vaihtoehtoiset suoritusjärjestykset on merkitty yllä oleviin kuviin.
   Harjoituksessa piti kiinnittää huomiota siihen miten koiran jättää odottamaa lähtökäskyä, ts. mitä koira näkee asemastaan lähtiessään suorittamaan rataa. Koiraa voi auttaa hakemaan seuraava oikea este jo ennen radalle lähtöä asettamalla se odottamaan kuono sinne päin minne rata tulee jatkumaan ensimmäisen esteen jälkeen. Vaikkakin rinnakkaiset esteet olivatkin suht kaukana toisistaan, ja sekaannuksen mahdollisuus oli siis aika pieni, varsinkin kun ohjaaja osoittaa suunnan omalla elekielellään, on tällaisillekin asioille hyvä alkaa antaa huomiota.
   Toinen asia, johon piti kiinnittää huomiota oli se, miten kaukana ohjaaja pitää kättä omasta kropastaan ohjatessaan koiraa. Kun käsi on kaukana, koira on kaukana; kun käsi on lähellä, koira on lähellä. Erityisesti esteen neljä jälkeen (tai jo aikanakin) käsi pitää vetää lähelle, koska seuraava este (5.) on "lähempänä" ohjaajaa kuin mitä se olisi jos se olisi samalla linjalla edellisen esteen kanssa. Myös ohjaajan rintamasuunta antaa koiralle vinkkiä siitä, minne ollaan seuraavaksi menossa. Kroppaa kannattaa kääntää "osoittamaan" kohti seuraavaa estettä jo, kun koira on vielä suorittamassa edellistä estettä, jolloin koira tietää jo laskeutuessaan esteeltä minne matka jatkuu. Tämä on nk. ennakoivaa ohjausta.
   Tein hajoitusta ensin vastapäivään. Kajolla oli hieman hankaluuksia mennä meidän onnettoman pieneen putkeen (epäröi moneen otteeseen putken suulla ja juoksi muutamaan kertaan ronskisti ohikin) ja jostain syystä Kajo ei ikinä ole tykännyt minun kyhäämästä renkaasta (siitäkin juoksee mielummin ohi, kun hyppää läpi.) Ensimmäinen yritys oli kuitenkin nappisuoritus, toisella kokeilulla oli hieman ongelmia sekä putken että renkaan kanssa. Kolmannella kerralla homma sujui suunnilleen sujuvasti.
   Teimme samaa vielä toiseen suuntaan muutaman kerran tasapainon vuoksi. Hienosti meni.

Toinen harjoitus tehtiin samalla radalla, mutta putken suoritussuunta muuttui. Esteen jälkeen putkeen ei siis menty "lähimmästä" vaan siitä "kauemmasta". Teimme tätäkin molempiin suunttin, sillä rata oli edelleen symmetrinen. Kuva vielä toisesta suoritusjärjestyksestä (sulkuihin merkitty vaihtoehtoinen järjestys):


Tässä harjoituksessa tehdään siis valssit esteen 2. ja putken (3.) välillä, sekä putken (3.) ja siitä seuraavan esteen (4.) välillä. Vaikeamman harjoituksesta olisi saanut tekemällä valssien sijaan takaaleikkaukset, mutta jätin ne tällä kertaa väliin kun lisähaatetta tuli jo radan muutoksista ihan tarpeeksi.
   Tein harjoituksen ensin kahdessa erässä: ensin esteet 1.-3., sitten esteet 3.-5. Ensimmäisellä yrittämällä Kajo meinasi karata putken väärään päähän (edellisen harjoituksen mukaan) kun lähdin valssaamaan turhan myöhään. Kajo kuitenkin kuunteli ja seurasi ja sain ohjattua sen sinne minne piti pienestä ylimääräisestä kaarroksesta huolimatta. Toinen puolisko meni myös oikein hienosti ja renkaankin Kajo hyppäsi hyvin kun aiemmasta kokemuksesta ymmärsin ohjata Kajon sille erityisen tarkkaan.
   Sitten suoritettiin koko rata. Ja Kajo juoksi renkaan ohi. Kajolla kun tuntui olevan jokin kummallinen vastenmielisyys tuota nimenomaista rengasta kohtaan (suorittaa siis hallin virallisenmallisen renkaan ilman minkäänlaisia ongelmia), niin tehtiin rataa välillä ilman sitä, sillä valssit ja ohajus olivat nyt tärkeämmässä roolissa.
    Renkaan ollessa mukana Kajo tuli joka kerta viimeisen esteen (4.) jälkeen lähemmäs minua käsiohjauksen mukaisesti kuten oli tarkoituskin. Kyseinen kuvio oli toiminut niin hyvin alusta lähtien, etten ollut oikeastaan edes ajatellut kuinka hyvin Kajo loppujen lopuksi jo minun ohjausta seuraa. Nyt kun jätin renkaan väliaikaisesti pois, eikä lähellevedon tarvetta viimeisen esteen (4.) jälkeen enää samalla tavalla ollut, en sitä tietenkään tehnyt ja Kajo jatkoi kovaa kyytiä suoraan eteenpäin esteen jälkeen. Olin ihan äimistynyt siitä, miksi se jatkoi tuolla tavalla eteenpäin, eikä kääntynytkään minun puoleen, tässä tilanteessa hakemaan palkkaa siis. Hetken mietittyäni ymmärsin tuon oman ohjaukseni eron ja hämmästelin itsekseni sitä kuinka hyvin Kajo osaa ja malttaa minua jo lukea. Jostain syystä olen koko ajan ajatellut Kajon olevan niin omissa maailmoissaan, ettei se juuri minua seuraa ja suorittaa vaan esteet, jotka on kaikkein selkeimmin sen nokan eteen asetettu. Tajusin samassa, että kyllähän Kajo tuli tosi hyvin mukaan noihin tämän saman harjoituksen valsseihinkin, vaikka sille paljon suoraviivaisempi vaihtoehto olisi ollut suorittaa esteet samoin kuin ensimmäisessä harjoituksessa....
   Teimme vielä samaa harjoitusta tuohon vaihtoehtoiseen suuntaan muutamaan otteeseen. Ensimmäisellä yrittämällä Kajo rynni taas renkaan ohi, mutta saimme pian lopetettua treenit kokonaisuudessaan onnistuneeseen suoritukseen. Paljon opittiin taas, eritoten minä itse.

"Virallisen alkeisjatkokurssitreenin" lisäksi teimme mökkireissun aikana useita muita harjoituksia, jotka keskittyivät lähinnä takaakierron opetteluun.

   Hajoittelimme mm. samankaltaista yhdistelmää kuin mitä teimme edellisellä virallisella kurssikerralla. Suluissa olevat numerot osoittavat taas vaihtoehtoisen suoritusjärjestyksen.


Ensin harjoittelimme aika paljon ilman putkea, eli molempiin suuntiin kahta vierekkäistä estettä (2. ja 3.) Väilillä Kajo yritti tulla esteiden välistä kun olisi pitänyt mennä esteelle 3., mutta liian kaukaa Kajo ei enää tätä toista estettä yrittänyt kiertää. Näitä harjoituksia tein ennen yllä selitettyä, joten voi olla, että kaikki epäonnistuneet yritykset ovat johtuneet vain omasta epätäsmällisestä ohjauksesta, mitä en vielä osannut tiedostaa.
   Kun vierekkäisten esteiden suoritus sujui suht ok eli onnistui useammin kuin epäonnistui liitin harjoitukseen vielä putken. Silloin tällöin Kajo meinasi mennä 3. esteen ohi esteiden välistä, mutta astumalla esteiden väliin sain aina korjattua koiran liikettä kohti estettä. Putki ei siis tuntunut tuovan mainittavaa lisähaastetta, mutta naamioi varsinaisen harjoiteltavan asian niin, että harjoitus oli koiran mielestä kuin uusi.

Harjoittelimme myös ihan puhtaasti yksittäisen esteen suorittamista takaakierron kanssa. Eli ohjasin Kajoa esteen taakse, jonka jälkeen annoin sille hyppykäskyn. Ensin seisoin esteen vierellä, jotta taakse ohjaus olisi selkeämpää, mutta hyvin nopeasti Kajo oivalsi idean eikä minu tarvinnut enää johdattaa Kajoa niin paljon. Tätä harjoitusta tein monimuotoisemmaksi lisäämällä toisen esteen ja välillä hypittiin niitä peräjälkeen, välillä toinen "oikein päin" ja toinen takaakiertäen jne. Minulla oli kyllä ihan selvät ja hienot ennalta suunnitellut suoritusreitit, mutten niitä enää muista. Jokatapauksessa nämä tämäntyyppiset harjoitukset sujuivat varsin hyvin.

Harjoittelimme aika paljon myös keppejä, jotta niihin alkaisi tulla pikkuhiljaa rutiinia. Erityistä edistystä ei tapahtunut, mutta tarvinneeko sitä aina? Treeniä saatiin kuitenkin lisää ja vanhan opitun asian vahvistusta varmasti tapahtui.

Sellaisia treenejä. Nämä kaikki toteutettiin siis monessa pienessä erässä niiden neljän päivän aikana kun olimme mökillä. Toivottavasti korvasivat menetetyn alkeisjatkokurssin tunnin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti