Tänään alkoi meidän TOKOilut Vuosaaren koirakerhon arkitottelevaisuuskurssilla. Meidän ryhmässä on vain pieniä koiria, ja Kajoa lukuunottamatta muut osallistujat ovat vielä selvästi pentuiässä; Kajon on siis ryhmän vanhin (ja kokenein).
Aloitimme luoksepäästävyysharjoituksella, jossa kurssin vetäjä kiersi kaikki koirat läpi, rapsuttteli niitä, osalta katsoi hampaat jne. Kajoa jännitti ylipäätänsä koko juttu, siis se että oltiin siellä nurmikentällä kaikkien niiden vieraiden koirien kanssa, jonka takia se ei oikein keskittynyt vetäjän moikkaamiseen.
Seuraavaksi harjoiteltiin istumista. Sen kaikki sentään osasivat jo. Istutimme koiria eteemme, tai sitten sai istuttaa koiran sivulle. Tein Kajon kanssa tietenkin sivulletuloharjoituksia ja se alkaa jo sujua aika hyvin myös ilman apuseinää.
Sitten teimme kontaktiharjoituksia. Ihan perus, nami kädessä, odotetaan että koira katsoo silmiin, annetaan nami -harjoituksia tehtiin. Tuttua meille tämäkin, mutta toisaata, koska Kajoa uusi treeniympäristö jossain määrin häiritsi, oli kontaktiharjoitukset sopivan helppoja keskittymisharjoituksia. Sitäpaitsi, olisi ehkä ihan hyvä saada Kajolle tuo kontaktin ottaminen paremmin käskyn alle.
Seuraavaksi harjoittelimme maahanmenoa. Sen kanssa monilla oli jo enemmän hankaluuksia ja kurssin vetäjä kävi läpi erilaisia tapoja opettaa koiraa menemään maahan. Kajollehan maahanmeno oli jo tuttua kauraa. Kajolle maahanmeno suoraan seisaaltaan, ilman istumisvälivaihetta, tuntuu kuitenkin olevan suht haastava edelleen, ei toisaalta ehkä meidän on hyvä harjoitella sitäkin vielä. Otin Kajon myös muutamaan kertaan sivulle ja käskin siinä maahan, että oppisi ottamaan käskyn vastaan myös muusta suunnasta kuin suoraan nokan edestä.
Lopuksi teimme vielä pikatreenin seuraamisesta, niinikään maistiaisena seuraavasta kerrasta. Meidän sivulla käveleminen on aika lailla ruosteessa, eli todellakin tarvitsemme lisää harjoitusta siihen.
Vaikka periaatteessa tuntui aika turhauttavalta aloittaa ihan alkeista pentujen kanssa, huomasin kuitenkin, että kyllä meidän on hyvä treenailla vielä ihan näitä perusjuttujakin. Nyt pitäis vaan jaksaa harjoitella lenkeillä ja välillä myös kentillä ihan asiakseen, että tuosta treenailusta arkiakareiden lomassa tulisi kunnon rutiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti